Asiaa pikalainasta


Pikavippi on helppo tapa järjestää joustoa henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Elämässä tulee aina tilanteita, joissa käytettävissä olevat rahat ja hankinnat eivät aikataulullisesti kohtaa. Esimerkiksi jokin kriittinen kotitalouden kone saattaa särkyä ja palkkapäivään on vielä viikkoja aikaa. Joskus pitkään suunniteltu ulkomaanmatka saattaa olla satojen eurojen tarjouksessa juuri tiettynä päivän, kaukana palkkapäivästä. Pikalaina voi näissä tapauksissa olla helpoin ja joustavin ratkaisu. Puhumattakaan yllättävistä sairastumisista, jolloin rahaa tarvitaan nopeasti esimerkiksi lääkkeisiin.

Vaikka pikalainoja kritisoidaan siitä, että vuotuinen korko on korkea, niin vuotuinen korko ei kuitenkaan välttämättä ole oikea mittari. Jokaisessa lainassa on kiinteä kulu, joka maksetaan noston yhteydessä, oli kyse sitten pankin tai pikavippiyhtiön myöntämästä lainasta.

Pikalainoja ei koskaan tule käyttää tuhlailuun. Kuten nimikin kertoo, kyseessä on laina, joka on aina maksettava takaisin eräpäivänään.

Pikalainojen lieveilmiöt johtuvat aina loppukäyttäjästä. Usein puhutaan siitä, että pikavippiyhtiöt lainaavat rahaa henkilöille, joiden luottotiedot ovat jo menneet. Edelleenkin, kyseessä on luotto, jonka haluamme takaisin eräpäivänä. Valitettavasti niissä tilanteissa, joissa henkilö ajautuu tilanteeseen, jossa lainaa ei voida maksaa takaisin, on kierre alkanut jo paljon aikaisemmin.